Projektio on syksyllä 2010 käyntiin polkaistu omankuuloistaan suomenkielistä rockia tekevä yhtye. Yhtyeen nimi kuvaa orkesterin pyrkimystä kuvata ihmisiä, maailmaa ja siellä tapahtuvia ilmiöitä musiikillaan. Vuosina 2010-2013 Projektiossa soittivat Jenny (laulu ja koskettimet), Timpe (rummut), Jussi (sähköbasso) ja Sauli (sähkökitara).

Tällä kokoonpanolla Projektio työsti 16 laulua, joita esitettiin pääkaupunkiseudulla ja Pohjanmaalla. Ensimmäiset demoäänitykset tehtiin keväällä 2010 D-studiolla Klaukkalassa. Tällöin Jarno Hänninen äänitti ja miksasi laulut: Tee mitä vaan, Musta enkelini, Rajatilaihminen ja Raiteella 1.

Vuosien 2012 ja 2013 vaihteessa äänitettiin Helsingin musiikkitalolla Sibelius-Akatemian musiikkiteknologian studiossa kappaleet: Menetetty rakkauslaulu (miksaus Olli Ovaskainen), Häkkilintu (miksaus Mikko Ingman) ja Enemmän (miksaus Olli Ovaskainen). Kaikissa äänittäjänä toimi Mikko Ingman.

Keväällä 2014 Projektion kitaristi vaihtui. Uuden kitaristin, Willen, kanssa yhtye alkoi harjoitella vanhoja kappaleita esityskuntoon sekä tehdä uutta materiaalia. Yhtye alkoi valmistella kappaleita myös pitkäsoiton tekemistä varten. Uudella kokoonpanolla julkaistiin marraskuussa 2014 kappale Elämän takia (äänitys ja miksaus Olli Ovaskainen /dBO-studio) ja tammikuussa 2015 kappaleet Joka päivä ja Kuinka ihminen pelastetaan (äänitys Juuso Raunio ja Veera Vallinkoski, miksaus Veera Vallinkoski ja masterointi Olli Ovaskainen /dBO-studio).

Kevät 2015 meni levylle tulevien kappaleiden harjoittelussa. Budjettihaasteiden vuoksi varauduimme siihenkin että joudumme tyytymään EP-levyyn eli noin kuuteen kappaleeseen. Teimme esituotannon tarkkaan jotta äänitykset studiossa sujuisivat mahdollisimman jouhevasti. Kesällä menimme dBO-studioon ja siellä äänitysten jouhevuus itse asiassa yllätti meidät kaikki, koska saimmekin kymmenen kappaleen pohjat (eli rummut, basso ja kitara) äänitettyä. Näin ollen pääsimme sittenkin tekemään pitkäsoittoa!

Loppukesä menikin sitten päälleäänityksiä (soolot, laulut, koskettimet ja viulut) tehdessä ja musiikkivideota kuvatessa. Syksyllä materiaali meni miksattavaksi ja masteroitavaksi Olli Ovaskaiselle dBO-studiolle. Loppuvuonna 2015 tehtiin levyn kannet ja musiikkivideon editointia.

Vuosi 2016... siitä tiedämme tällä hetkellä varmaksi vain levynjulkaisukeikan!

 

Timpe               /                Jussi               /               Jenny               /               Wille